ErikoisPerämies
Yrityksenä
ErikoisPerämies on maanrakennusyritys Varsinais-Suomessa
joka perustaa toimintaansa vahvoihin arvoihin ja asiakaslähtöisyyteen. Meille tärkeitä arvoja ovat laatua, luotettavuutta ja asiantuntevuutta. Pyrimme aina tarjoamaan parasta mahdollista palvelua asiakkaillemme, olipa kyse sitten pienistä tai suurista projekteista.
Toiminta-alueemme kattaa laajan alueen Varsinais-Suomessa, ja palvelemme asiakkaita muun muassa Salossa, Turussa, ja siitä väliltä, sekä niiden ympäristössä. Meidän tavoitteemme on varmistaa, että jokainen projekti etenee suunnitelmien mukaan ja saavutamme yhdessä asiakkaittemme kanssa onnistuneita lopputuloksia. Osaamisemme kattaa monia maanrakennustöiden eri osa-alueita, mikä mahdollistaa joustavan ja kokonaisvaltaisen palvelun tarjoamisen.
Ota meihin yhteyttä ja keskustellaan, kuinka voimme auttaa sinua onnistumaan projektissasi.
Erikois Perämies – tekijä työn takana
Terve! Olen 27-vuotias perheenisä, jonka tie rakennusalalla ja alan opiskelun parissa alkoi jo yli kymmenen vuotta sitten. Viimeiset reilut viitisen vuotta olen erikoistunut maanrakennukseen – sellaiseen tekemiseen, jossa koneet laulavat, maa liikkuu ja lopputuloksella on merkitystä.
Vuonna 2023 syntyi toiminimi “Erikois Perämies”. Halusin tehdä töitä tavalla, joka antaa tilaa oppimiselle, kehittymiselle ja aidolle ammattiylpeydelle. Yritystoiminnan kautta pystyn hallitsemaan omaa osaamistani, työvälineitä, kartuttamaan kokemusta ja olemaan mukana projekteissa, joissa tekemisellä on merkitystä. Haaveenani onkin tulevaisuudessa laajentaa liiketoimintaani mahdollisuuksien mukaan.
Toimin pääasiassa aliurakoitsijana isommille rakennus- ja maanrakennusalan yrityksille, eli myyn työpanokseni sinne, missä tarvitaan ammattitaitoista ja motivoitunutta tekijää. Lisäksi kauttani on mahdollista hoitaa urakoita laajan ja luotettavan verkostoni avulla. Toisinaan teen myös töitä työsuhteessa – yritykseni joustaa tilanteen mukaan. Erikois Perämies ei siis ole vain firman nimi, vaan myös lupaus siitä, että jokaista projektia tehdään ammattiylpeydellä, ripauksella huumoria ja aina oppimishalu edellä.
Olen käynyt useita alan syventäviä koulutuksia, sekä osia niistä ja seuraan jatkuvasti, miten alaa voi tehdä fiksummin ja tehokkaammin. Yritystoiminta antaa minulle mahdollisuuden kehittää osaamistani pitkäjänteisesti ja dokumentoida omaa ammattitaustaani – samalla verkkosivuni toimivat myös käyntikorttina uusille yhteistyökumppaneille ja mahdollisille työnantajille.
Jos etsit maanrakennusalan osaajaa, joka ei pelkää tarttua työhön ja miettii samalla myös miksi asiat tehdään, eikä pelkästään miten, niin ota yhteyttä. Erikois Perämies on valmiina hommiin.